Ohje AP/IP-kerhon hakuun 2026-2027
Alajärven kaupungin KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTAPAIKAT ja ESIOPPILAIDEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄKERHOPAIKAT ovat haettavana lukuvuodelle 2026–2027
Aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä kerhotoimintaa järjestetään Alajärven alueella niissä kouluissa, joissa ryhmään tulee vähintään kuusi 1.–2.luokkalaista tai erityisen tuen piirissä olevaa oppilasta. Silloin kun mukana on esioppilaita, toiminta voidaan käynnistää jo, kun ryhmässä on viisi oppilasta.
Ilmoittautuminen tehdään Wilma-järjestelmän kautta 31.3.2026 mennessä.
Ilmoittautumislomake löytyy Wilman etusivun yläpalkista "hakemukset ja päätökset” / Tee uusi hakemus -kohdasta. Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneet hakemukset huomioidaan vain, mikäli toimintaryhmissä on tilaa. Toimintaan sitoudutaan paikkaa haettaessa lukukaudeksi tai –vuodeksi kerrallaan.
Esioppilailla on aina oikeus osallistua esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen, mutta halutessaan huoltajat voivat ilmoittaa lapsensa kouluilla järjestettävään aamu- ja iltapäiväkerhoon.
Lisätietoja varhaiskasvatuspäälliköltä p. 0400-178 604
Alajärvellä 4.3.2026
Alajärven sivistyspalvelut
Taimelan koululla järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa koulupäivisin esikoululaisille, 1. ja 2. luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan sitoudutaan ja paikkaa haettaessa lukukaudeksi tai –vuodeksi kerrallaan.
Taimelan aamu- ja iltapäivätoiminnan vuosisuunnitelma 2024 - 2025
Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut 1.8.2015 alkaen:
- 80 €/kk, jos lapsi osallistuu toimintaan alle 4h/pvä
- 100 €/kk, jos lapsi osallistuu toimintaan yli 4 h/pvä
Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat sekä tavoitteet
Aamu- ja iltapäivätoimintaa (myöhemmin tekstissä apip) järjestetään Taimelan koulussa esikoululaisille, 1.-2. luokkien oppilaille sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille.
Toiminnan keskeisenä tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä tukea perhettä ja koulua kasvatustehtävässä.
Apip-toiminnan tehtävänä on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja lapsen vapaa-ajan toiminnan ohjaaminen. Lisäksi toiminnassa tuetaan lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Toiminnalla pyritään vähentämään lapsen yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja ohjausta ennen/jälkeen koulupäivän.
Apip-toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja se sijoittuu lapsen vapaa-aikaan. Tämä näkyy toiminnan sisällöissä, joiden tavoitteena on tarjota lapselle monipuolista ja virkistävää toimintaa sekä antaa mahdollisuus omaehtoiseen puuhailuun ja rauhoittumiseen.
Toimitilat
Apip toimii samoissa tiloissa Taimelan esiopetuksen kanssa. Tilat sijaitsevat koulun tiloissa, päiväkodin puoleisessa päädyssä. Sisäänkäynti tiloihin päiväkodin ja koulun kulmauksesta. Koulun piha-alue on apip-toiminnan pääasiallinen ulkoilualue. Käytössä ovat myös koulun muut tilat. Mahdollisuuksien mukaan pyritään hyödyntämään koulun lähiympäristöä.
Maksut, toiminta-aika ja osallistumisaikojen ilmoittaminen
Apip.toiminnan maksut ovat yhtenäiset koko Alajärven alueella.
- 80e/kk, jos lapsi osallistuu toimintaan maks 4h/päivä
- 100e/kk, jos lapsi osallistuu yli 4h/päivä
Jos lapsi osallistuu kalenterikuukauden aikana apip-toimintaan 0-5 kertaa, kuukausimaksusta peritään vain puolet. Jos käyntikertoja on 6 tai enemmän, peritään koko kuukauden maksu. Maksua ei peritä mikäli sairaudesta (lääkärintodistus) johtuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden.
Ap-toiminta klo 7.00-9.00. Ip-toiminta klo 13.00-16.30.
Mahdollisista toiminta-aikojen muutoksista pyrimme tiedottamaan
vähintään kaksi viikkoa aiemmin.
Vanhemman tulee ilmoittaa lapsen osallistumisesta, poissaoloista, kotiinlähdöstä sekä lapsen hyvinvointiin vaikuttavista oleellisista asioista viipymättä ohjaajille kirjallisesti tai tekstiviestillä toimipaikan numeroon. Tulevan viikon osallistumisajat tiedotetaan edellisen viikon perjantaihin mennessä tekstiviestillä. Osallistumisajat tulee ilmoittaa kirjallisesti ohjaajille. Näin ehkäistään epäselvyyksien syntymistä.
Henkilöstö ja yhteystiedot
Toimintaa hallinnoi Alajärven sivistystoimi, koordinaattorina varhaiskasvatuspäällikkö Juha Lahdenmäki. Taimelan koulun apip-toiminnan käytännönjärjestelyistä vastaa vs. rehtori Merita Myllymäki. Apip-toiminnan ohjaajina toimivat koulunkäynninohjaajat
Sanna Salo, Niina Osala, Anni Koivula sekä esikoulun opettaja Anna Harju.
Ryhmässä on käytössä puhelin, jonka numero on 040-7460093.
Vastausaika on toiminta-aikojen mukaan. Viestejä voi laittaa äkillisissä asioissa myös toiminta-aikojen ulkopuolella esim. oppilaan sairastuessa tai osallistumisaikojen yllättävistä muutoksista. Asian luonteesta riippuen voi olla myös suoraan yhteydessä
Meritaan 040-5215359.
Hallinnollisissa/laskutusasioissa tulee ottaa yhteyttä Alajärven sivistystoimeen. Alajärven sivistystoimi tiedottaa koululaisten apip-toiminnasta kaupungin nettisivuilla www.alajarvi.fi. Samoilta sivuilta löytyy myös Järvi-Pohjanmaan yhteinen apip-toimintasuunnitelma.
Lisäksi Taimelan koulun pedanet-sivuilla on apip-toiminnalle oma kohtansa, josta löytyy erilaisia lomakkeita sekä mahdollisia tiedotteita.
Säännöt ja yhteistyö
Toiminta noudattaa Taimelan kouluun laadittuja järjestyssääntöjä. Järjestyssäännöt löytyvät Taimelan koulun lukuvuositiedotteesta.
Lisäksi on omia yhteisesti ohjaajien ja lasten kanssa laadittuja sääntöjä ja toimintatapoja, jotka ovat voimassa toiminta-aikojen mukaan. Yhteisillä säännöillä pyritään edistämään koko ryhmän viihtyisyyttä sekä luomaan lapsille turvallinen ympäristö toimia.
Lasten ja vanhempien ideat ja toiveet toiminnasta otetaan kiitollisina vastaan. Palautteen antaminen rakentavassa mielessä puolin ja toisin on myös toivottavaa. On tärkeää, että lapsen päivän aikana koulun opetushenkilöstö, apip-ohjaajat ja koulun oppilashuolto toimivat keskenään luontevassa vuorovaikutuksessa. Toiminnan järjestämisessä tehdään tiivistä yhteistyötä koulun kanssa lapsen parhaaksi.
Turvallisuus – ja pelastussuunnitelma
Apip-toiminnassa noudatetaan Taimelan koululle tehtyä turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaa, jonka toimintaohjeet käydään läpi toimintaan osallistuvien lasten kanssa. Toimitilassa on oma lääkekaappi pienien ensiaputilanteiden varalle. Apip-toimintaan osallistuvat lapset kuuluvat toiminnan aikana Alajärven sivistystoimen vakuutuksen piiriin.
Aamu- ja välipala sekä läksyt
Toimintaan osallistuville lapsille kuuluu aamupala sekä välipala, jotka tarjoillaan apip:n omissa tiloissa. Keittiöltä toimitetaan ruokatarvikkeet, jotka ohjaaja laittaa tarjolle. Mikäli lapsella on allergioita tai erityisruokavalioita, tulee vanhempien ilmoittaa niistä keskuskeittiölle sekä ohjaajille.
Taimelan apip-toiminnan päiväohjelma
Aamupäivätoiminta alkaa klo 7.00. Aamutoiminnassa panostetaan rauhalliseen omaehtoiseen koulupäivään valmistautumiseen. Aamupala tarjoillaan noin klo 8.00. Ennen koulupäivän alkua lapset menevät pihalle odottamaan kellon soimista. Ohjaaja huolehtii lapsen kouluun.
Iltapäivätoiminta alkaa klo 13.00. Siellä lapselle tarjotaan mahdollisuus leikkeihin, pelaamiseen, askarteluun, satujen kuuntelemiseen/lukemiseen ym. toimintaan ohjaajan ja koko ryhmän kanssa. Päivän aikana on mahdollisuuksien mukaan sekä ohjattua että vapaata toimintaa sisällä ja ulkona. Välipala on noin klo 14.00. Iltapäivällä on myös mahdollisuus tehdä läksyt.
Vanhempi/ilmoitettu hakija hakee lapsen kotiin. HUOM! Hakijan tulee kohdata ohjaaja lasta haettaessa. Erikseen vanhemman kanssa sovittaessa lapsi voi mennä myös itsenäisesti kotiin. Koulun ovet menevät sähköisesti lukkoon klo 15.00, jonka jälkeen käytössämme on ovikello.
Lapsilla on myös mahdollisuus osallistua koulun tiloissa järjestettäviin kerhoihin, joihin ohjaaja saattaa lapsen vanhempien kanssa niin sovittuaan.
TERVETULOA!!